sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Piknikillä - kvinoasalaattia, tahnoja ja hyvää seuraa

Mitä mahtaa tiirailla? 
Kauniit kelit innostivat meidätkin kavereiden kanssa suunnittelemaan ulkoruokailua rannan ja puiston suunnalla. Perinteisestihän siinä kävi...

Kun me olemme lähdössä piknikille, luvataan sadetta. Aina, poikkeuksetta. Aina ei kuitenkaan sitten loppujen lopuksi vettä tipukaan. Tänäänkin vaan irvisteltiin tummille pilville ja jatkettiin herkuttelua ja muita puistoon sopivia touhuja - leijojen lennätystä (ja puista kiskomista), minipetankkia, kiikarointia, jalkapalloa ja muuten vaan haahuilua. On se piknikillä käynti vaan tosi kivaa hommaa mukavassa seurassa.

Perinteisesti kävi myös herkkujen kanssa eli 6 aikuisen ja 9 lapsen jäljiltä lähti kotiinkin vielä isot kasat ruokaa. Se Maikun valkosuklaaraparperimisu (oma versioni täällä) tosin taisi kadota aika haipakkaa, niin ja ne juustot... mutta salaateissa en näköjään ainakaan minä osaa määriä arvioida ollenkaan.

Tein vaihteeksi taas kvinoasalaattia. Siitä löytyi kaikkea mahdollista. Lisäsi tein siemennäkkäriä ja sen kaveriksi hummusta ja munakoisotahnaa. Niistä lisää joku toinen päivä.


Kvinoasalaatti 
(ainakin kymmenelle)

Paketillinen kvinoaa paketin ohjeen mukaan keitettynä
1dl sitruunamehua, 1dl öljyä (jotain mietoa niin kuin viinirypäleensiemenöljyä, suolaa ja pippuria kastikkeeksi sekoitettuina

2 pkt fetajuustoa kuutioina
2 pss babypinaattia
1 kurkku
n.30 terttukirsikkatomaattia
provencen yrttejä
pihalta mintunlehtiä
pihalta kiinansipulia
paahdettuja manteleita
Broccolineja
1 sitruunan kuori
2 valkosipulinkynttä

Kanan rintafileitä marinoituina ja uunissa kypsennettyinä
(2 valkosipulinkynttä, oliiviljyä, 1 sitruunan kuori raastettuna, sitruunan mehu, 2rkl hunajaa, 1rkl savustettua paprikajauhetta dolce ja 1tl savustettua paprikajauhetta, suolaa, pippuria)

Sekoita kanafileiden marinadi ja laita ne sinne muutamaksi tunniksi. Paista sitten 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia ja anna vähän jäähtyä.

Kypsennä kvinoa ja sekoita sen kastike joukkoon.

Laita tomaatit uunin, valuta päälle oliiviöljyä ja ripottele vielä reippaasti provencen yrttejä. Anna olla uunissa kymmenisen minuuttia.

Pilko broccolinit ja paahda niitä pannulla tilkassa oliiviöljyä. Raasta joukkoon pari valkosipulinkynttä sekä sitruunan kuori.

Sekoita tomaatit ja broccolinit kvinoaan.

Paahda mantelit, pese pinaatit, leikkaa feta pieniksi kuutioiksi samoin kuin kurkku. Sekoita ne kaikki kvinoaan.

Siivuta kana ohuelti, silppua minttu ja kiinansipuli. Sekoita kaikki yhteen salaatiksi ja herkuttele.

Näyttää epämääräiseltä mössöltä, mutta sopii ainakin minun makuuni vallan mainiosti.

Siellä se on, ja osin pysyikin...

2 kommenttia:

Ilahdun aina kommenteista!