maanantai 3. elokuuta 2015

Kesäarjen perunasalaatti


Kotiin töistä, kauhea nälkä ja kello vaikka mitä - kuulostaako tutulta? Meillä noin käy aika usein. Tämä perunasalaatti pelasti meidät tässä yhtenä iltana. 

Toki perunoiden keittämiseen menee oma aikansa, mutta äkkiäkös ne pistää kiehumaan. Sillä aikaa voi perata herneet ja leikata avokadon ja sekoittaa jugurttikastikkeen (chipotle-chili hienonnettuna, paprikajauhetta, suolaa, pippuria ja hivenen ketsuppia sekoitetaan jugurttiin maun mukaisella suhteella) - Niin ja paahtaa pinjansiemenet ja silputa pienen sipulin. Jos sattuu omaamaan edellisestä ateriasta jääneitä jo keitettyjä perunoita, niin tämähän on nopeaakin nopeampi.

Seuraksi paistettiin nopeasti myös muutama ohut kalkkunan filepihvi. Ensin ne tietysti maustettiin reippaasti suolalla, pippurilla, paprikajauheella ja Espelette-chilijauheella. 

Sitten on juuri sopivasti vielä aikaa vaihtaa vaatteet, komentaa lapset kattamaan pöytä ja sekoittaa vielä kuumista perunapaloista salaatti muiden ainesten ja jugurttikastikkeen kanssa. 

Tämä ruoka kelpasi aivan kaikille. Tai no, kissalle en edes koittanut. Ja kylmänä perunasalaatti oli vieläkin parempaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!