tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kakkua, kaalisalaattia ja pääsiäisen jälkivaikutukset

Poikien koristelema kakku - karkkeja, totta kai

Pääsiäinen on meillä perinteisesti melkein jouluakin herkumpi juhla. Tämä johtuu sen ajoituksesta. Lähisuvussa osuvat 5 synttärit kuukauden sisään suurin piirtein pääsiäisen aikoihin - kyllä, luitte oikein. Viidet synttärit ja kakkuja suurin piirtein samaa tahtia.

Nytkin pääsiäisenä syötiin ensin yhden pienen tyttösen ihanaa vaaleanpunaista ponikakkua. Sitten meidän mummimme päätti, että ainakin yksi kakku pitää saada vielä "omien" synttärisankarien kunniaksi (meitä on neljä). Viis siitä, että kaikilla oli jo vatsat täynnä kakkua. Loput kermaherkusta voidaan sitten pakata meille mukaan, kun "kyllä pojat syövät". Paitsi, että eivät muuten syö. Kermakakkuja nuo tuntuvat syövän korkeintaan kerran viikossa. Arvatkaapa kuka sen kakun sitten syö, kun mitään ei tietenkään saa laittaa hukkaan? Niin, ja ne lusikkaleivät...



Onneksi sitten voi syödä iltaruoaksi muuten jotain kevyempää. Itämainen kanasalaatti pelastaa aina. Se on alunperin bongattu Nigella Bites -kirjasta, vaikken kyllä ole ihan varma nykyisen muodon samanlaisuudesta. Hyvää se on aina. Vaikka tällä kertaa yrttejä oli vain muutama ruppainen mintunlehti tarjolla, oli vaikutus silti ihanan piristävä. Toki yrttejä useimmiten lisätään joukkoon muutaman kourallisen muutaman lehden sijasta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan salaattiin sekoitetaan kaaliraastetta ja porkkanaraastetta, molempia saman verran. Sekaan lisätään kanaliemessä kypsennettyä kanafilettä, mahdollisimman paljon minttua ja korianteria sekä paahdettuja maapähkinöitä. Varsinainen salaisuus tosin on kastikkeessa : 2rkl ruokosokeria, 2rkl lime- tai sitruunamehua, 2rkl kalakastiketta, 4 rkl mietoa ruokaöljyä, 1 iso valkosipulinkynsi raastettuna, puolikas chili pilkottuna.

Nam! Melkein en edes olisi kakkua ottanut, melkein...

Jaa, että mikä se pääsiäisen jälkivaikutus on? No, tuossa juuri kuuntelin puoli tuntia huomenna 4v täyttävän kuopuksen huutoa : "Tahtoo, Kinderii, tahtoo...!!!" Äiti oli sitä mieltä, että ensin piti syödä ruokaa. Äiti voitti - tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!