keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Karpalofadzii eli Cranberry Fudge for Xmas


Kesällä syötiin suklaa ja kermatoffee fudgea urakalla helteestä huolimatta. Sitten pidettiin pieni tauko, mutta jouluksi tätä oli taas ihan pakko saada. Pienellä tuunauksella tietysti eli kuivattuja karpaloita ja sokerisia kultapalloja mukaan. Perinteisesti ei tekeminen myöskään mennyt niin kuin Strömsössä. Muistattehan ottaa tarpeeksi ison kattilan, jottei tarvitse kaapia kuumaa sokerimassaa hellalta sen vaahdottua yli reunojen...

Syntisen hyvää herkkua, jonka ainoa huono puoli on kylmän tarve. Muuten tarttuu sormiin ja toisiin paloihin. Tosin meillä ei ehdi vanhenemaan niin kauaa, että kovasti lämpenisi.

Tein tupla-annoksen eli riitti muutamaan pieneen lahjapakettiinkin. Käärittiin sanomalehtikuvioisiin ranskistötteröihin. Kävivät nuo pseudoperinteisistä karkkipusseista.

Kohta lähdemme suuntaamaan valmiiseen joulupöytään. Helpolla päästään ja perinteisiä herkkuja tiedossa. Matka sujunee taivasta tuijottaen,odottaen, kaivaten ja vähän peläten.


MAKEAA VALKEAA JOULUA KAIKILLE!



Karpalofudge

500g ruokosokeria
500g fariinisokeria
4rkl glukoosisiirappia
6dl kuohukermaa
300g voita
1rkl vaniljasokeria
100g kuivattuja karpaloita pienittyinä (tästä tulee harvoja sattumia, voi toki lisätä makunsa mukaan. Minä kuuntelin röhnäkammoisen esikoisen toivetta...)
kultakuulia

Sekoita kaikki muut ainekset paitsi karpalot ja kuulat kattilaan. Keitä noin 15min. En millään saanut lämpötilaa nousemaan vaadittuun 117 asteeseen tällä määrällä, mutta 110 näytti riittävän hyvin.

Anna jäähtyä kattilassa kymmenen minuuttia ja kaada sitten yleiskoneen kulhoon. Vatkaa reippaalla vauhdilla vielä kymmenen minuuttia ja lisää puolenvälin jälkeen karpalosilppua vähitellen, jotta se sekoittuu tasaisesti massaan.

Kaada massa laakeaan, leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja ripottele pinnalle sokerikuulia. Pistä komeus peitettynä pakkaseen jäähtymään.

Leikkaa jäähtyneenä palasiksi.

4 kommenttia:

Ilahdun aina kommenteista!