keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Nuorena tyttönä kebabilla

Nuorena tyttönä Turussa kävin toisinaan kebabilla. Yliopistonkadun päässä oli Woti-kebab, josta sai kaupungin parhaat täytetyt pitaleivät. Kasvikset olivat aina tuoreita, kastikkeet kai itse tehtyjä ja liha maistui herkulliselle. Hyvä paikka siis. Säännöllisin väliajoin iski kebabinhimo ja askelet suuntasivat Wotille.

Suosikkiversion oli yhdistelmä, jossa oli sitä tulisempaa punaista kastiketta lihalle ja valkosipulikastiketta tomaattien sipulin ja kiinankaalin päällä. Suolakurkut, pepperonit (tai jalapenot) ja muut hörhelöt jätin suosiolla tiskiin.

En ole Wotissa käynyt varmaan 15 vuoteen, mutta kun perheen kanssa päädyttiin tekemään kebabia muistot tulvivat mieleen ja kastikkeina pöydässä olivat tietysti punainen tulinen ja valkosipulijugurtti.

Netin mukaan Woti muuten on edelleen paikallaan. Onko se vielä alkuperäisen maineensa mukainen ? Tietääkö joku ?

Tässä myös takuuvarma pitaleipien ohje. Joka kerta ovat pullistuneet.

Pitaleivät

5dl lämmintä vettä
2pss kuivahiivaa
1tl suolaa
1rkl hunajaa
12-13dl venhnäjauhoja

Sekoita suola ja hunaja veteen hiivan kanssa. Vaivaa joukkoon jauhot vähitellen. Anna taikinan nousta tunnin verran.

Lämmitä uuni 250 asteseen.

Vaivaa taikina ja jaase sitten haluamasi kokoisiksi palasiksi ja kauli ne noin sentin paksuisiksi ohuiksi leiviksi. Kypsennä uunissa 4-6min, kunnes ne ovat kohonneet ja pikkuisen ruskistuneet pinnalta.

Anna jäähtyä ja täytä.

Kebabliha

800g jauhelihaa (lammasta tai nautaa - saa olla vähän rasvaisempaa)
2rkl merisuolaa
mustapippuria
paprikajauhetta

Sekoita jauheliha mausteineen tiiviiksi massaksi. Voit myös sekoittaa sitä tehosekoittimen teräosalla vielä tiiviimmäksi massaksi. Minä en tällä kertaa niin tehnyt, mutta ihan syötävää tuli silti.

Jaa jauheliha kahdeksi makkaraksi ja kääri tiiviisti folioon. Kypsennä 100-asteisessa uunissa noin 4h.

Jäähdytä ja viipaloi ohuiksi siivuiksi (juustohöylällä, mandoliinilla, veitsellä...). Paista siivut pannulla tai uunissa öljyssä pikkuisen rapeaksi.


Punainen kastike
Tein punaisen kastikkeeni Mutti-purkista. Olisiko tämä nyt siis minun versioni Muttisoosista ?

1prk tomaattimurskaa
runsas 1tl savustettua paprikaa (hot)
ripaus suolaa ja pippuria
1rkl kuivattua oreganoa
muutama timjaminoksa
1rkl okeria
1rkl granaattiomenamelassia
1rkl punaviinietikkaa

Sekoita kattilassa muut ainekset kuin melassi ja etikka. Anna poreilla hiljalleen puolisen tuntia. Lisälä lopuksi granaattiomenamelassi ja etikka. Sekoita hyvin ja kuumenna. Jos tomaattimurska on kovin karkeaa, voit hienontaa kastiketta sauvasekoittimella. Mutti-purkista tuli sopivaa ihan suoraan.


Valkosipulijugurtti

2dl kreikkalaista jugurttia
1 iso valkosipulinkynsi
1rkl hunajaa
suolaa ja pippuria
1rkl valkoviinietikkaa

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja anna maustua vähän aikaa.


Kebabiin lisäksi

varhaiskaali-porkkanaraastetta, tomaattisiivuja, sipulisiivuja

Täytä pitaleivät ja herkuttele.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!