maanantai 16. kesäkuuta 2014

Pikaruokana tomaattiyritticouscous ja kalkkunapihvit


Tätä tehdessä nauratti. Tuli mieleen Jamie Oliverin 15minuutin ateriat. Ei nimittäin kestänyt tämäkään kauemmin ja kovasti oli Jamien tyylinen. "Heitetään tehosekoittimeen tavaraa ja sitten sekoitetaan ja paistetaan ja mausteita vaan heilutellaan"

No, joka tapauksessa, tämä on arki-iltaan sopiva pikainen herkku, joka maistui myöskin sunnuntai-illan ulkoilun päätteeksi. Ei se näytä oikein kummoiseltakaan, mutta se maku... ihanan kesäinen ja yrttinen

Tomaattiyritticouscous

1pkt couscousryynejä
3 isoa tomaattia
2/3 kurkkua
iso kourallinen mintunlehtiä
iso kourallinen basilikanlehtiä
suolaa, Espelette chiliä
kuumaa vettä
1 sitruunan mehu
oliiviöljyä
voita

Laita tomaatit, kurkku ja yrtit pilkottuina tehosekoittimeen suolan (2 kunnon hyppysellistä), sitruunamehun  ja chilin kanssa. Surrur, lisää vielä loraus oliiviöljyä ja couscousin sekaan. Lisää kuumaa vettä, kunnes ryynit peittyvät n. 1cm verran. Laita päälle kolme nokaretta voita. Sekoita.

Kun ryynit ovat paisuneet eli noin 10-15min kuluttua, tarkista niiden pehmeys ja lisää vettä tarvittaessa.

Tarjoile.

Tällä kertaa seurana oli pikaiseen paistettua, ohueksi nuijittuja kalkkunapihvejä. Niihin vaan mausteita pintaan ja pannulle. Ei kestä kauan ja kelpaa kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!